Ensin ikäviä uutisia. Harakat kävivät häätämässä pääskyset autokatoksesta. Savirakennus oli murusina ja munat rikottu. Kuulin tuon ganstereiden tuhoiskun, mutta en ehtinyt ajoissa häätämään lintujen alamaailman likaisen työn tekijöitä pois.
Eilen illalla sain Ollin konsulttiavulla yhden huoneen pinkopahvit paikalleen. Kahdeksan vuotaa tarvittiin 3m korkean 12 neliön huoneen päällystämiseen. Kasteluun kului n. 4litraa vettä ja Kiillon 66 liimaa meni esiliisteröintien kanssa n. 4 litraa. Liimaseos oli; yhteen litraan Kiilto66 sekoitetaan 2dl paksua liisteriä.
Levyn reunat esiliisteröityinä.
Pahvit valmiiksi katkaistuina ja kasteltuina.
Muoviin käärittynä yön yli muhimassa.
Olli liimanhaistelijana.
Ja tässä valmista seinää.
Aikaa asennukseen kului kahdelta reilut neljä tuntia. Mukavaa ja helppoa kun sen osaa.
Yksi kikka oli reunan ohennus. Tuota en olisi hoksannut ilman Ollin neuvoja. Pahvin valkoiselle puolelle tehdään kevyt viilto noin sentti reunasta. Suikale revitään siten, että asennettavan pahvin reunan alapuolelta lähtee harmaata pahvia repien. Tulee todella siisti sauma. YPAPin pahvin valmiiksi ohennettu reuna ei ole puoliksikaan niin siisti.
torstai 28. kesäkuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti