sunnuntai 29. huhtikuuta 2007
Sirkus tulee kylään
Todistettavasti Launosissa tapahtuu välillä muutakin kuin rakentamista ja remontointia. Sirkushuveja on luvassa Vappuna. Taidan kuitenkin jättää väliin ja viettää perinteistä työn juhlaa. Jos vaikka jatkaisin muuraamista?
Aloitimme puutarhatyöt istuttamalla ensimmäiset puut tontille. Pihtakuuset kaipaavat ilmeisesti vielä jonkun vuoden kasvaakseen ennenkuin niistä on vastusta pohjoistuulelle. Kiskonpätkä hevospuomina toimii samalla hyvänä suoja-aitana kuusen aluille.
torstai 26. huhtikuuta 2007
Lattialämmitys
Sain viimeinkin aikaiseksi tarkistaa lattialämmityskaapeleiden kunnon asennuksen jälkeen. Vietin pienen kauhun hetken kun näytti, että kaksi viidestä kaapelista ei ole kunnossa. Tarkemmat mittaukset kuitenkin osoittivat tulokset vääriksi. Ainoastaan yksi viidestä ei toiminut, mutta siihenkin oli olemassa selitys. Jouduin raapimaan pienen vessan kaapelin lyhennetyn pään esille kipsilevystä ja kaapeli päätetään uudelleen. Digikameralla otetut kuvat auttoivat löytämään vikakohdan helposti. Lattiaan tuli ainostaan pieni paikattava kolo.
Seinän muuraus edistyy vaikka onkin iltahommana hitaanlaista, mutta kyllä se sujuu samalla menetelmällä kuin norsun syönti: "pala kerrallaan".
Seinän muuraus edistyy vaikka onkin iltahommana hitaanlaista, mutta kyllä se sujuu samalla menetelmällä kuin norsun syönti: "pala kerrallaan".
maanantai 23. huhtikuuta 2007
Muurausta
Oli iso kynnys aloittaa pitkästä aikaa laastin sekoitus ja tiilien latominen seinäksi. Ensimmäinen kerros määrää lopputuloksen niin ratkaisevasti. Mutta eihän se suunnittelemalla ja pähkäilemällä parane. Aina tulee vastaan jotain ensimmäisen kerran elämässä; minulle se oli tällä kertaa kahi väliseinäharkot ja ohutsauma muuraus suihkutilaan.Onnistuin jotenkin saamaan siitäkin seinästä hieman kaarevan. En tiedä miten, mutta niin siinä vaan kävi, vaikka en edes yrittänyt. Alkaa välillä itseltäkin usko mennä selitykseen, että vanhaa tässä korjataan eikä tehdä uutta. "Ei sen tarvitse niin suora olla". Haastavinta hommassa on kolme oviaukkoa ja kaksi ikkunaa. Tiilien pätkiminen on pölyistä hommaa. Timanttilaikalla pehmeä harkko menee helposti poikki.
keskiviikko 18. huhtikuuta 2007
Kiskoa ja tiiliä
Pistin sitten yksiraiteisen radanpätkän pystyyn sähkötolpan pätkien päälle. Tuskin tuolle tarvitaan toimilupaa tai edes lopputarkastuspöytäkirjan laadintaa. Taitaa olla taas ennemminkin niinkuin laulun köyhän miehen portaat. Eivät johda mihinkään. "Rikas mies jos oisin jne.."
Kyllä kaikilla pitäisi olla tontin nurkalla asemalaituri. Eilen tuli kuorma rautakaupasta ja nykyisin tavarat rahdataan milloin millaisellakin kuljetuksella. Koska autossa ei ollut nosturia ja pumppukärryt eivät rullaa kovin kevyesti pehmeässä hiekassa niin ongelmahan kuorman purusta tuli. Mutta ei hätää; onhan meillä asemalaituri johon voi tavarat pudottaa hieman matalammalle. Illalla piti sitten vaan kanniskella 2700kg harkkoja tontin puolelle suojaan. Hommatkaa hyvät ihmiset oma asemalaituri välittömästi, ette tule katumaan.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2007
Homma etenee
Pesutilojen ja kodinhoitohuoneen lattiavalu kuivuu hyvää vauhtia. Odottelen väliseinäharkkoja, että pääsisin liimailemaan suihkutilan seiniä. Vanha rokkareiden mustaksi maalaama katto saa jäädä muistuttamaan rakennuksen kerrostumaksi kertomaan yhdestä talon vaiheesta. Rakensin uuden rungon alas laskettavaa kattoa varten. Tein myös tuuletusaukot toisen huoneen puolelle, että kosteat tilat pääsevät tuulettumaan sisätiloihin.
Kuvaan tuli vielä ikuistettua vanha ulkoseinä ja sen muutoshistoria ikkuna- ja oviaukkoineen.
Viikonloppu oli niin lämmin, etten malttanut mennä sisätöihin. Oli pakko keksiä jotain ulkona nyhrättävää. Vanhan myllyn luona oli ratakiskoa hevospuomina. Nirhesin tuosta pätkän. Pitäähän aseman edessä olla pieni pätkä kiskoa edes muistona. Tästä kylläkin tuli ainoastaan 3m pitkä yksiraiteinen hevospuomi. Jos vaikka joku sattuisi tulemaan hevosella kylään niin siinähän on paikka mihin Pollen voi sitoa. Kisko on kooltaan 10kg/m eli se on sitä järeämpää joka vaihdettiin kun hevoset korvattiin vetureilla v.1911. Alkuperäinen hevosvetoisten vaunujen käyttämä kisko: "Raideväli on 60cm, kiskojen paino 5,5kg meeterille ja pisin ratapölkkyjen etäisyys 1,05cm." Lainaus radantarkastuspöytäkirjasta vuodelta 1909, Martti Virtasen kirjasta "Lännen pikajuna, Riihimäen -Lopen rautatie 1907-1954.
Sarvijaakko tuli lämmittelemään aurinkoiselle puolelle halkopinoa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)