sunnuntai 16. elokuuta 2009

Puolivalmis


Tämän kesän homma on nyt tehty. Puolet talosta on maalattu ja kattokin "tervattu" RK-maalilla.
Päädyn telineiden purkamisessa oli oma hommansa, mutta onneksi henki säilyi eikä terveyskään kärsinyt. Kulkureitti tuonne telineiden ylimmälle tasolle löytyi helposti vintin ikkunan kautta. Keväällä sitten laitan uudet tellingit pystyyn seuraavaan päätykolmioon ja opettelen uudelleen tasapainottelemaan korkeuksissa. Hieman tuon koristeen uusimisessa tarvittiin saunajakkaraa jatkeena kun tielaitos on tehnyt kulkuväylänsä puoli metriä liian lähelle takamusta.
Pohjoisseinä ja itäpuoli olivat helpompia maalattavia. Tuo loppuosa asettaakin maalauskelille tiukemmat vaatimukset. Pilvipoutaa olisi toivomuslistalla.

Ei kommentteja: