tiistai 29. toukokuuta 2007

Antiikkia antiikkia

Vielä riitti palomuureissa viimeisteltävää. Slammasin saunan muuria antiikkilaastilla. Peittämiseen tarvittiin pari kerrosta. Katsotaan riittävätkö ne peittämään tumman tasoitteen. Jos ei riitä niin äkkiä tuon sutaisee vielä kertaalleen.
Vihdoinkin lakkasin marmoroidun uunin. Nyt se pitäisi olla valmis. Lakkaukseen käytin Le Tonkinois kiinanpuuöljylakkaa. Kiiltävä pinta korosti "marmorin" juonteita. Jätän lakkauksen yhteen kerrokseen etten vaan pilaa mitään. Ensimmäinen lakkaus nimittäin näytti ihan hyvältä.

sunnuntai 27. toukokuuta 2007

Shoppailua

Pesutilat alkavat olla hiljalleen laattoja vaille valmiit. Ruuvasin saunan lasioven paikoilleen kun iski uskonpuute, jos ei se vaikka mahdukkaan paikoilleen. Olin kyllä tunnontarkasti seurannut virolaisen ovitoimittajan yksityiskohtaisia asennusohjeita. Ohjeissa kehotettiin käyttämään luotilankaa ja tarkistamaan, että karmit ovat kulmaisesti paikoillaan. Mitä se sitten tarkoittaakaan. Minä tulkitkin "kulmaisuuden" ristimitaksi. Loksahtihan se ovi kohdalleen ja pienellä säädöllä lukkokin alkoi toimia.
Liimailin ja ruuvasin kaakelilujan suikaleet ikkunanpieliin laatoituksen alustaksi.

Tänään sitten kävimme Hyvinkäällä rautatiemuseossa shoppailemassa. Olin aiemmin kysellyt sieltä jotain rekvisiittaa aseman odotussaliin. Olihan siellä mytävänä jotain makuuvaunun kalustusta. Meille tarttui mukaan saippuateline, eksoottinen vessapaperin annostelija pari naruhyllyä ja tämä:
Tässä on haastetta nykyajan kalustesuunnittelijoille. Kuinka saadaan istuin pieneen tilaan niin, ettei kukaan varasta sitä ja se on riittävän tukeva. Seuraava kuva istuimesta ilmestyy sitten kun se on ruuvattu paikoilleen.

sunnuntai 20. toukokuuta 2007

Saunaa pukkaa

Tein hankintamatkan saunan seinien pystytystä varten. Hommasin ikkunan ja väliseinätolpat. "Saunassa pitää olla ikkuna" sanoi aikoinaan arkkitehti Pekka Tommila. Tätä neuvoa noudatimme ja vaikka löylyhuone on keskellä taloa niin nyt siellä on ikkuna josta näkee toisen ikkunan jonka takana kasvaa ikivihreä mänty. Yli kaksikymmentä vuotta tuli tuotakin neuvoa säilytettyä pienen mielensä sopukoissa ennenkuin sille oli käyttöä.
Viikonloppuna sain sitten kaikki hankinnat naulattua ja ruuvattua paikoilleen. Pyöreän nurkan kanssa saikin olla tarkkana. Liimasin vanerilevyä paksummaksi ja piirsin harpilla kaaren jonka sahasin kuviosahalla oikeaan kokoon. Harppia varten tein hieman tuotekehitystä, sillä sille on vielä käyttöä tuon nurkan kanssa.
Tässä nurkka ennen tolppien laittoa.











Ja jälkeen:

maanantai 14. toukokuuta 2007

Laiskamato

Minä jo pelästyin, että laiskamato tai muuten vaan kyllästyminen oli iskenyt remontin viisivuotispäivän kunniaksi. Onneksi erehdyin kun syyliseksi osottautui jonkinlainen lievä virus. Kun siitä toivuin niin kahitiilien muuraus rupesi sujumaan ja viikonloppuna seinät olivat pystyssä. Seuraavaksi pitää suunnitella saunan seinien pystytystä. Tietysti vielä paljon on tekemistä ennenkuin päästään laattojen laittoon. Pitää varmaan muistaa vesijohdot ja sähköjohdot. Siinä onkin oltava tarkkana, etteivät mene sekaisin.

keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Valumuotteja

Seinien muuraus on edennyt jo niin pitkälle, että rakentelin laatikoita ikkunoiden ja ulko-oven päälle valua varten. Seinät tukevoituvat huomattavasti kun nurkat tulevat yhtenäisiksi. Pieniä ideoita ja muutoksia tulee vielä muuratessa. Pistorasian paikkoja on helpompi hahmottaa valmiissa seinässä kuin rakennuspiirustuksissa. Onnistuin tekemään saunan sokkeliin pyöreän nurkan. Murehditaan sitten vasta joskus, miten se itse seinä saadaan pyöristymään. Jännitys ainakin säilyy.

perjantai 4. toukokuuta 2007

Valutalkoot

Seinien muuraus on edennyt jo siihen vaiheeseen, että pääsin järjestämään taas yhden miehen valutalkoot. Laudoitin ja raudoitin muotin ovien yläpuolelle tulevaan palkkiin. Kaadoin kolme ämpärillistä kuraa laatikkoon ja nyt odottelen valun kuivumista. Tarjoilut talkoissa olivat jälleen heikonlaiset. Pitää varmaan ensikerralla edes paistaa makkaraa. Olo hieman helpottui kun löysin apuja tulevaan laatoitukseen. Tavoitteena olisi päästä laattojen laittoon kesäkuun alkupuolella.